Yövartio II
Varjojen Airueet
Historia - Pimeyden Sodat
Valontuoja
Valontuojan Pyhästä Kirjasta:
Valon voitto pimeydestä, pyhän voitto epäpyhästä; katso, tämä maa valeltu niin verellä vihollisen ja oman, mutta silti väikkyy toivon kipinä. Muistakaa nämä päivät, muistakaa ja äänenne kohottakaa, Liekki on polttanut pimeyden pois!
Taivaan kansi tuntui pidättelevän henkeään, sillä yksikään pilvi ei antanut
pisaran laskeutua Sotureiden päälle. Yksikään olento maan päällä ei tohtinut
häiritä tätä kohtalon hetkeä, sillä aika oli täyttymässä tänä yönä. Heidän
edessään avautui kuiva ja kuollut aukea, jonka horisontissa näkyi mustana rauhattomana
nauhana itse pimeys. Miljoonapäisenä kohosivat pelon airueet vääristyneeseen huutoon,
joka kaikui ihmisten sotajoukon yllä ja heidän sydämissään. Hetken ajan sotaratsut
korskuivat hätääntyneenä ja miesten sielut värähtivät tulevasta kauhusta, mutta
sitten heidän katseensa kohtasivat miehen, joka kannusti valkoista ratsuaan joukkojen
edessä. Uther katsoi vakavana hyökyvää kaaosta eikä kavahtanut vaikka tuuli puhalsi
kalman löyhkää synkän armeijan edellä. Hänen sydämensä oli vakaa. Uther kääntyi
puhuakseen armeijalleen, niille viimeisille urheille Valon puolustajille, jotka enää
olivat jäljellä:
"Me seisomme tässä, Valon puolustajat, suurimman kauhun edessä mitä kukaan tulee
eläessään kokemaan. Edessämme ei seiso ainoastaan Kaaoksen sotajoukko, vaan kauhu,
joka tulee tarttumaan jokaiseen teistä, tunkeutumaan sieluunne, kun te lähestytte
sitä. Kaaos ei halua muuta, kuin teidän sydämenne, sillä teidän sydämestänne
kumpuaa rohkeus puolustaa kaikkea sitä mitä rakastatte! Sillä hetkellä, kun iskemme,
muistakaa Rohkeus! Rohkeutta on pelätä kuollakseen, mutta silti tarttua miekkaansa ja
kohdata vihollinen!"
Kaaoksen äänet tuntuivat vaimenevan sotajoukon edessä ja hetkeksi tuuli tyyntyi. Koko
maailma kuunteli tätä yhtä miestä, liekkiä pimeydessä, jonka ääni kaikui yli
synkän kentän ja kaikui aina viimeisimmän sotilaan korviin asti.
"Meillä on edessämme moninkertainen ylivoima, joka pian tulee vyörymään meitä kohti
ja sulkemaan meidät keskelleen, mutta katsokaa taivaanrantaa! Oikeus tulee aina
voittamaan, totisesti tulee! Me taistelemme tämän rakkaan maamme puolesta, oikeutemme
puolesta elää tässä maailmassa! Meiltä on ryöstetty jo lähes kaikki mitä
rakastamme, mutta oikeuttamme elää, ei kukaan voi viedä meiltä!"
Utherin vielä puhuessa kapea rako aukesi taivaanrantaan ja loi ohuen valonauhan maahan,
terävän nauhan, joka puhkaisi päiviä jatkuneen pimeyden hetkeksi ja puhkaisten aukon
valolle sotureiden synkkiin sydämiin. Utherin kasvot olivat vakaat ja samalla hänen
katseensa oli sekä surullinen että toiveikas.
"Tänä päivänä me taistelemme, rakkaat ystävät ja liittolaiset. Me lyömme kaaoksen
pois tältä maailman tasolta, jotta tulevaisuus on mahdollinen! Minä lupaan tämän
teille, toverit, että minä ratsastan edellänne, sillä minä luotan teihin. Muistelkaa
hetki rakkaitanne, ajatelkaa tulevaisuutta! Teistä nousee uusi toivo, sillä te olette
Valon tuojat!"
Yhdestä tuumasta, kuin yhden miehen vetämänä, singahtivat tuhannet miekat kohti
taivasta tervehtiäkseen Utheria, joka tervehti miehiään kultaisen säteen loisteessa
tuulen kääntyessä myötäiseksi. Toivo ja rohkeus täytti sotureiden sydämet.
"Liekki polttakoon pimeyden pois!"
He huusivat ja kannustaen ratsunsa juoksuun, seurasivat Valontuojat kenraaliaan; Utheria,
joka kannusti suurta sotaratsuaan armeijan edellä loistaen kuin yksinäinen tähti
pimeässä yössä.
Halki kuihtuneen aukean he kiisivät kuin hopeinen peitsi, joka aurasi edeltään
pimeyden. Utherin tahdon voima esti Kaaoksen mielenmagian lonkeroita iskemästä heihin,
sillä niin vahva oli hänen sotureihinsa istuttama rohkeus.
Kaaoksen rivit lähestyivät täyttäen koko kentän reunojaan myöten, mutta Uther ei
pysähtynyt. Hän nosti miekkansa ylös ja haastoi kaaoksen viimeiseen taisteluun. Ja
kaaos vastasi haasteeseen lähettäen oman esitaistelijansa.
Syvyyden irvokas kaaoskenraali Sodoma nousi joukkonsa keskeltä. Langennut enkeli, jonka koko ruho huokui epäpyhää ja vastenmielistä voimaa, kohotti aseensa Utheria vastaan. Toisessa kädessään ruoska ja toisessa maaginen terä-ase Sodoma karjui ja nauroi hulluuttaan. Hänen äänensä sai kaaoksen olennot villiintymään ja ne ryntäsivät päin sotureiden aseita hulluina rusentuen niitä vasten, mutta aina nousi seuraava rivi jo kaatuneiden hirviöiden tilalle. Miesten tahto lähes lyyhistyi pimeyden magian vyöryessä sankkana kuin terva heidän mieliinsä ja yksi toisensa jälkeen kaatui maahan pidellen kypäräänsä, kuin taistelu kävisi itse kunkin mielessä. Näin harvenivat ihmisten rivit, kaaoksen mustat peitset lävistivät heidän kouristelevat ruumiinsa maassa ja pimeys eteni.
Kohtalon hetki lähestyi ja pisara oli vuotanut pimeyden kuppiin yli valon, vaan sitten äänet kaikkosivat. Hiljaisuus löi yli hyökyvän mustan taistelukentän vaikka kaaoksen olennot yhä huusivat taivaalle. Valkeana hohtava valo lähestyi Kaaoksen mustaa kenraalia ja yksinäinen säde loisti miekasta, jota tuo hohtava hahmo kantoi. Pimeys tuntui pakahduttavan kaiken, kadottaen tämän maailman ja yhä tuo valo hohti toiveikkaana ja Utherin ääni kohosi hiljaisuudesta:
”Liekki polttaa pimeyden pois!”
Samalla hetkellä hänen miekkansa osui Sodoman rintapanssariin ja valtava säkenöivä liekki ympäröi Kaaoksen kenraalin porautuen yhä syvemmälle sen irvokkaaseen ruhoon. Uther itse virtasi puhdasta valoa eikä hänen paikallaan ollut enää mies vaan valkoisena palava tuli. Sodoma iski kerran, iski toisen, kietoen itsensä valon ympärille ja koettaen hukuttaa sen, mutta vaakakuppi oli kääntynyt puolelta toiselle:
Laajenevana paineaaltona räjähti kirkkaus taistelukentälle säkenöivänä, polttaen kaaoksen olentoja silmittömästi ja ravistellen ihmisistä kivun ja pelon. Kaaoskenraali oli muuttunut hetkessä tuhkaksi ja pimeys perääntyi kiljuen ja kaatuen maahan. Miesten sydämet täyttivät uudesta valosta ja rohkeudesta ja pimeys väistyi tältä maailmantasolta.
Yksi käänsi vaakakupin, yksi jonka rohkeus oli suurempi kuin kansakunnan, yksi joka antoi muille oikeuden elää tässä maailmassa. Hänen jäljistään kasvakoon uusi toivo ja rohkeus, hänen opetuksistaan nouskoon kansakuntamme viisaus. Yksi joka kutsui hyveellistä ihmistä valon kantajaksi, mutta totisesti; Hän itse on Valontuojista suurin.