Sotahuudon aseet ja panssarit

Panssarit vuonna 1410

Tässä esitetty yleiskatsaus panssareihin pätee ainakin saksalaisen ritarikunnan ja puolalaisten varustautumiseen. Itä-Euroopassa on lisäksi lukuisia erilaisia panssarityyppejä, joita esiintyi Grunwaldin taistelussa.

Levypanssarit

1300-luvulla levypanssarit yleistyivät ja vuosisadan loppuun mennessä raskas ratsuväki oli täysin levyn peittämänä. Jalkaväelläkin oli usein levypanssaria, mutta rengas- ja kangaspanssarit olivat yleisempiä. Levypanssarin myötä kilvet vähenivät. Ratsuväelle kilvestä oli tullut tarpeeton ja jalkaväki tarvitsi kummankin käden aseen käyttöön. Varsijousimiehet piiloutuivat suurten kilpien taakse lataamaan aseitaan ja italiassa erityinen kevyen jalkaväen muoto, pavesari, kantoi suurta kilpeä suojatakseen muita sotilaita.

1300-luvulla haarniskatyyli oli kansainvälinen: muutama kansallista poikkeusta lukuun ottamatta haarniskat kaikkialla Euroopassa muistuttivat toisiaan. Vuoteen 1410 mennessä oli kehittynyt selkeä italialainen haarniskatyyli. 1300-luvulla haarniska monesti peitettiin kangaspanssarilla tai tabardilla; 1400-luvun alussa kangas alkoi väistyä ja paljas pelti oli esillä.

Lyhyeen rintalevyyn oli lisätty lantion suojaava fauldi ja rintalevy sai kumppanikseen selkälaatan. Vanhempi rintalevy ylettyi vain napaan asti

ja lantion päällä oli vain kangas- ja rengaspanssaria suojana. Nahkahihnoilla sisäpuolelta yhdistetty fauldi oli uusinta uutta italialaisessa tyylissä
.
Rintapanssareita ja fauldeja kasattiin myös kankaan varaan, jolloin fauldin kaaret eivät olleet kiinni toisissaan nahoilla, vaan niitä yhdisti päällysteenä toimivat kangaskerrokset
.
Jalkaväki käytti myös edestä avattavaa kyrassia
.

1300-luvun tärkein kypärätyyppi oli bascinet
.
Great helm oli 1400-lukuun mennessä miltei täysin syrjäytetty taistelukentiltä. Bascinettiin lisättiin 1400-luvun alussa peltikaulus rengaspanssarikauluksen tilalle ja syntyi great bascinet
.
Uusin kypärätyyppi vuonna 1410 oli italialainen armet
.
Great bascinet ja armet olivat ratsuväen ja jalkautuneiden ritarien kypäriä. Jalkaväki käytti visiirittömiä bascinetteja tai kettlehat-tyypin kypäriä.

1300-luvulla vakiintui jalkasuojissa malli, joka vain lievillä muutoksilla säilyi haarniskojen elinkaaren loppuun saakka. Reiden etupuolta suojasi yksi suuri levy ja usein siihen oli saranoitu reiden ulkoreunaa ja takareittä suojaava levy. Polvi oli nivelletty polvikupilla ja useimmiten parilla levyllä. Pohkeen ympärille suljettava säärisuoja oli yleensä erillinen kappale.

Kenkien päälle asetettiin kaarevista levyistä koostuvat suojat.

Jalkaväki harvoin käytti jalkasuojia – poikkeuksena jalkautuneet ritarit.

1300-luvulla kehittyivät nivelletyt käsisuojat, jotka säilyivät italialaisessa tyylissä läpi 1400-luvun. Olkavarren suoja oli lyhyt, kyynärkuppi oli nivelletty kahdella tai kolmella levyllä ja kyynärvarren suoja oli monesti ”tulppaanin mallinen”.

Olkasuoja oli erillinen kappale, joka monesti koostui kupista ja noin neljästä levystä, jotka oli yhdistetty nahoilla.

(http://www.arador.com/articles/spaulders.html) Yksinkertaisempiakin malleja löytyy. (http://www.plessisarmouries.co.uk/vambraces/c1420_2/) Kunz Haberkornin hautamonumentin käsisuojat koostuvat kappaleista, jotka kiinnitetään erikseen rengaspanssariin tai asetakkiin.

1300-luvun ”tiimalasin malliset” rautahanskat olivat yleisimpiä 1400-luvun alussa
.
Uutuutena 1410-luvulla on italialaisessa tyylissä suojaavammat hanskat, joissa kämmenselän ja puolta sormista suojasi yksi levy.
.
Tiimalasihanskat säilyivät Pohjois-Euroopassa ainakin pitkälle 1420-luvulle.

Muut panssarit

1300-luvun ajan käytettiin peltisuojien alla rengaspaitaa. 1400-luvun puolella alettiin hitaasti siirtyä käyttämään rengaspanssaria vain levyhaarniskan aukoissa, eli kainaloissa, kaulassa ja haarustassa. Vuonna 1410 todennäköisesti käytettiin koko rengaspaitaa.

Muun panssarin alla käytettävässä rengaspaidassa olisi puolipitkät tai 2/3-pituiset hihat ja paita ylettyisi reiden puolenvälin yläpuolelle. Yksinään panssarina käytettävä rengaspaita voi olla pidempi ja siinä voi olla pitkät hihat. Kypärien – etenkin bascinettien ja armettien – alareunassa roikkui rengaspanssarikaulus. Toisinaan kaulus oli lyhyt ja ylettyi vain rintapanssarin yläosaan, joskus taas panssarikaulus saattoi ylettyä olkapäiden yli. Kaulusten ja rengaspaitojen alareuna oli joskus koristeltu.

Kangaspanssarit voi jakaa kahteen ryhmään: muiden panssarien alla käytettäviin ja muiden panssarien päällä tai erikseen käytettäviin. Ensimmäisten tarkoitus on suojata hiertymiltä, haarniskan epämukavuuksilta ja varsinaisen panssarin läpi tulevilta iskuilta. Jälkimmäiset lisäävät pääpanssarin suojaavuutta ja osaa käytetään panssarina erikseen.

Levyhaarniskan alla käytettävä vaate – pourpoint tai arming doublet – seurasi ajan siviilimuotia. Se oli ohuelti topattu ja siinä oli kiinnityskohtia haarniskankappaleille. Jo pourpointin nimi kertoo sen mahdollisesti tärkeimmästä funktiosta: haarniskan kiinnityskohtana toimimisesta. Koska levyhaarniska imee suuremman osuuden iskun voimasta, ei pourpointin ja arming doubletin tarvinnut olla paksusti topattu. Usein ne tehtiin muutamasta kerroksesta kangasta ja ohuesta toppauksesta ja tikattiin. Ne eivät olleet niinkään suojaavia vaatteita, vaan alusta varsinaisten suojusten kiinnittämiseen ja suoja esimerkiksi levypanssarin ja rengaspanssarin hankaamiselta.

Rengaspanssarin tai levyhaarniskan päällä tai erikseen käytettävillä suojaavilla vaatteilla on monia nimiä: gambeson, jupon, coat armour ja jack. Termit ovat hieman eri aikakausilta ja tarkoittavat hieman erilaisia vaatteita, ja osa termeistä on samanmerkityksisiä. Rengaspanssarin päällä käytettävä gambeson lisäsi suojaa nuolilta ja aseiden pistoilta. Monikerroksinen, tikattu ja mahdollisesti topattu vaate levitti iskun laajemmalle alueelle, jolloin isku ei kohdistunut yhteen rengaspanssarin renkaaseen ja rikkonut sitä. Jalkaväki käytti kangaspanssareita myös ainoana suojanaan. Silloin kangaspanssari oli erityisen paksu.

Levyhaarniskan päällä käytettävä jupon täytti kaksi tehtävää: se lisäsi suojausta ja kertoi kantajansa arvovallasta. Ne valmistettiin monesti hienoista kankaista, esimerkiksi Kaarle VI:n jupon noin vuodelta 1400 on valmistettu silkkidamastista.

Nahkapanssarit olivat koko myöhäiskeskiajan harvinaisuus. 1300-luvun transitiokaudella ja erityisesti 1200-luvulla oli myös kovetetusta nahasta tehtyjä panssareita. Levypanssarin vakiinnutettua asemansa nahkapanssareita käytettiin pääosin vain tylpillä aseilla käydyissä turnajaisissa. Nahkaa käytettiin muiden panssareiden osana. Esimerkiksi joissain kangaspanssareissa oli kangaskerrosten lisäksi nahkakerros.

Aseet 1400-luvun alussa

1300-luvulla kahdenkädenaseet saavuttivat suuren suosion. Kun kilvet vähenivät taistelukentällä, vapautui taistelijoiden kumpikin käsi aseen käyttöön. Kahdenkäden aseilla sai iskuihin enemmän voimaa ja ulottuvuutta. Puolentoistakädenmiekalla ja ”half-swording”-tekniikalla oli helpompi osua levyhaarniskan aukkoihin kuin yhdenkädenmiekalla.

Ratsuväki käytti edelleen pääaseenaan peistä. Kakkosaseena oli useimmiten puolentoistakädenmiekka, mutta myös erilaisia nuijia roikkui monen ritarin satulassa. Jalkautuneina ritarit käyttivät usein erilaisia varsikirveitä tai hilpareita. Jalkaväki käytti myös eripituisia keihäitä. Jalkaväellä oli kakkosaseena – jos sellaiseen ylipäänsä oli varaa – monesti yhdenkädenmiekka, joko yksi- tai kaksiteräinen.

Projektiiliaseita oli käytössä monenlaisia. Länsi-Euroopassa jalkaväen tärkein projektiiliase oli varsijousi, jossa oli joko metallinen kaari tai komposiittikaari. Itäisemmässä Euroopassa oli käsijousia ja komposiittijousia. 1400-luvun alussa oli jo käytössä varhaisia tuliaseita. Niiden merkitys taistelussa oli kuitenkin vielä melko olematon; tuliaseiden merkitys kasvoi itäisessä Euroopassa hussilaissotien ja uusien taktiikoiden myötä 1420-luvun jälkeen. Saksalaisella ritarikunnalla oli Grunwaldissa huomattavasti tykistöä.