korppi

Sotajoukot

Sisällys

1. Lumenorin kuningaskunta
2. Covenantin maihinnousuosasto
3. Demonit
4. Norretian barbaarit
5. Örkit
6. Epäkuolleet (103.)

Johdanto

Osallistujat voivat ilmoittautumisessa valita kiinnostavan sotajoukon näistä kuudesta. Tapahtumassa sotajoukot muodostavat yleensä kaksi armeijaa, jotka mittelevät skenaarion tavoitteista ja vihollisen tuhoamisesta. Vaikka ilmoittautuminen tapahtuu yksilönä, mikään ei estä ryhmäytymästä pienemmiksi osastoiksi sotajoukon sisällä. Voittopisteitä, jos niitä joku haluaa laskea, saadaan kuitenkin vain joukkokohtaisesti. Tapahtuman aikana voidaan nähdä kieroja liittouman muutoksia juonen käänteiden mukaisesti.

Proppausohjeet ovat vain ohjenuoria ja järjestäjien höyryisiä visioita, eikä tarkoitus ole rajoittaa osallistujien mielikuvitusta vaan herättää ajatuksia ja helpottaa varustautumista. Ehdottomana vaatimuksena on jotain värin mukaista proppia, vaikka huivi tai käsinauha, jos ei muuta. Taasen muiden armeijoiden värejä tulisi pyrkiä välttämään.

1. Lumenor - periksiantamaton ritarivaltio

hahmo

"Uther uhrautui puolestamme ja veti painajaiset mukanaan rajan taakse. Saimme lisää aikaa, mutta lopulta hänet on kutsuttava viimeiseen taisteluun."
- Leon Vivec

Johtaja: Uther (kadonnut)
Uskonto: Kolminaisuus (Aamunkoi)
FaBa I -teaser: FaBa - 1. Lumenor
Väri: Purppura

Raskaasti linnoitettu valkea Lumenor, toiselta nimeltään "Valon Kaupunki", on ihmisten viimeinen linnoitus, joka on kestänyt murtumatta pimeyden hyökyaaltoa. Uther Bernheartin periksiantamattomuus oli vetänyt puoleensa ihmissotureita ympäri hulluuteen vajonnutta maailmaa: sotureita, jotka mielummin kuolivat taistellen. Monet uskovat, että Enkeli on Kolminaisuuden koettelemus ja He ovat valinneet Utherin tieksi pelastukseen. Nyt kun Uther on kadonnut, onko kaikki toivo menetetty?

Kaupunki oli ihmisten ensimmäinen merkittävä asutuskeskus Magiasodan jälkeen ja sen keskellä suuressa tornissa on palanut satoja vuosia liekki, jonka tarkoitus oli johdattaa kaaoksen jälkeen ihmiset jälleen yhteen. Tämä ajatus on ajankohtaisempaa nyt, kuin koskaan aikaisemmin.

Viisi vuotta sitten nuori ja kunnianhimoinen vasalli Lucius aloitti valloitussodan Lumenorin kaupunkivaltion rajamailla, keräsi rikkauksia ja orjia sekä nousi kenraaliksi ja bardien tarinoiden ykkösmieheksi. Härkälinnan kampanjassa hän yritti saada haltuunsa salaperäisen örkkijohtaja Mestarin tukemana muinaisuuden voimia. Uther surmasi esimiehensä petturina, mutta vahingolliset tiedot ajautuivat epäkuolleiden Ajattaralle. Luciuksen kuolema loi valtatyhjiön, jota aatelisherrat ovat verissäpäin joukkoineen täyttämässä, samoja joukkoja, joita Uther tarvitsisi Enkeliä vastaan.

Lumenorin ritarin tai asemiehen proppauksessa toimii perinteinen Sotahuutovarustus hyvin, kuten rengaspaita ja metallikypärä. Lumenorin joukoissa palvelee nykyisin sotureita kaikista maailman kansoista, jotka ovat menettäneet maansa Enkelille: kaapuihin verhoutuneita Kolminaisuuden (soturi)pappeja, aseenkantajia, pakolaisia tuhoutuneesta Camorrasta ja noidanmetsästäjiä.

2. Covenant - Etelän soturit

hahmo

"Avain on harhaoppineessa pohjoisessa! Raivaan tieltäni kaiken, joka uskaltaa astua pyhän tarkoituksen eteen! Kolminaisuus ei ole meitä hylännyt."
-Profeetta Liylith

Johtaja: Profeetta Liylith
Uskonto: Kolminaisuus (Yönhämärä ja Tasapaino)
FaBa III -teaser: FaBa III - Covenant
Väri: Sininen (tumma)

Etelän armottoman auringon korventamilta aavikoilta ja synkkien sademetsien kätköistä astuvat esiin etelän soturit tukijoukkoineen profeettansa Liylithin johtamana. Heidän tulkintansa Kolminaisuudesta painottaa soturikoodia, elämänkatsomusta ja filosofiaa. Tosi uskovaisen odotetaan rukoilevan aamulla, keskipäivällä ja illalla pyrkien kohti Valaistumista sekä elävän synnitöntä elämää. Kerrotaan, että covenantlaisilla oppineilla on salattuja keinoja käskeä Henkiolentoja ja ankkuroida niitä esineisiin, esimerkiksi pulloihin.

Myös Covenantin hallinnoima alue on tuhon partaalla vapautetun Enkelin takia. Valtavat hirviölaumat ovat muotoutuneet suoraan aavikon tomusta ja iskeneet armotta etelän kimppuun. Kerrotaan, että voimakas soturimunkki ja näkijätär, Liylith, on saanut omien sanojensa mukaan Pyhän Tehtävän itseltään Kolminaisuudelta ja irtautunut pienen sotilasjoukon kanssa kotirintamalta kohti arvaamatonta pohjoista. Liylithin mukaan pohjoisessa on keino pelastaa heidän kotimaansa, mutta ei ole puhunut kenellekään pyhistä näyistään enempää.

Covenantlaiset verhoavat usein kasvonsa. Turbaanit ja beduiini-tyyliset varusteet ovat yleisiä. Varusteiden pääväri on tumman sininen. Heillä voi olla riveissään vähäisiä aavikkohenkiä ja muita mystisen etelän olentoja. Vahvuudessa voi olla raskaasti panssaroituja eliittisotureita kuin pyjamaveikkohöttöä ja etelän merirosvoja.

3. Demonit - Muinainen kierouma

hahmo

"Vapaus seuraa tuhosta"
- Demoniherra Nexus

Johtaja: Utherin alitajunnan synnyttämä "pimeä puoli" Nexus (kadonnut)
Uskonto: Enkeli Sodoma
Teaser: FaBa II - Demonit
Väri: Musta (ja kulta)

Jokin aika sitten Enkeli Sodoma alisti yhdessä yössä koko Camorran kaupunkivaltion. Vailla Oraakkelin tarjoamaa maagista suojaa sen asukkaat eivät pystyneet vastustamaan alitajunnasta kumpuavia kauhuja ja Enkelin kanavoimaa, kierouttavaa, voimaa.

Camos-tiedustelijoiden silminnäkijähavainnot vahvistavat paikalla olevan "korkeampi kuin yksikään torni"-kokoisen olion, joka "väreili, muutti muotoaan, muistutti pahinta pelkoasi ja tuntui liikkuvan tämän maailman ja jonkun toisen välimaastossa". Camorran lähistölle on kerääntynyt satojatuhansia örkkejä ja epäkuolleita, jotka tuntevat Enkelin läheisyydessä syvää rauhaa ja oikeudenmukaisuutta. Enkeli on lähtenyt liikkeelle Camorrasta ja on miljoonapäisen armeijansa kanssa vain parin viikon päässä Lumenorista.

Uuden maailman profetaaksi julistautunutta, sanojensa mukaan Enkelin vapauttanutta, demoniherra Nexusta seurasi suuri lauma entisiä ihmisiä, jotka muistuttavat nyt enemmän painajaista. Huhujen mukaan he ovat alistuneet demoneille, jotka ovat asettuneet heidän kehoonsa muuntaen ja kierouttaen sitä.

Heidän johtajansa Nexus väittää olevansa Enkelin sanansaattaja ja tämän linkki kuolevaisten maailmaan. Hänellä kerrotaan olevan taikavoimia sekä kyky käyttää porttimagiaa. Tällä hetkellä Nexus on ajan ja paikan rajan takana oletettavasti "veljensä" Utherin seurassa.

Demonin ulkomuoto riippuu siitä, minkä tunteen kautta se on ottanut ihmisen hallintaan: vallanhimoiset ja ahneet camorralaiset kauppiaat voivat olla ylivedetyn ylellisiä, röyhelöisiä, keisarillisia. Mikäli tunnetila, jota demoni on hyödyntänyt, on pelko tai raivo, voi syntyä mielettömiä, käsittämättömiä, rajantakaisia otuksia. Demoneita yhdistävät mustat vaatteet, vääristymät, epäsymmetriä, kierous.

4. Norretia - Barbaarit

hahmo

"Joskus mietin olivatko he miehiä lainkaan, vaiko vain petoja ihmisten nahoissa, tai kenties vain omat painajaisemme, lihaksi tulleina. En tiedä. Mutta tiedän, että he ovat tulossa. He ovat tulossa.”
-Tuntematon poika

Johtaja: Suurshamaani Senara
Uskonto: Luonnonpalvonta
FaBa I -teaser: FaBa - 3. Norretia
Väri: Punainen

Norretia tunnettiin aikaisemmin synkistä metsistään, jylhistä ylängöistään ja periksiantamattomista heimosotureistaan; nykyisin paikkana, jossa Enkeli heräsi. Heidän jumalansa, Suuren Hengen, tuhoutumisesta seurannut tilaa voi vähätellä kuvaamalla sitä sanalla kaaos.

Norretia on menettänyt kaiken: pyhistä paikoista tuli hengenvaarallisia, metsän eläimet muuntuivat raivohulluiksi ja pelkkä ajatus pahimmasta pelosta, saattoi tuoda sen tähän maailmaan. Suurshamaani Senaran löytyminen kaoottisten vaiheiden jälkeen antoi valoa hulluuden tuovaan pimeyteen: Suuri Henki ei olekaan kuollut, vaan Enkeli imee itseensä niin paljon magiaa, että se peittää Hengen olemuksen alleen. Arvaamaton ja suuria voimia kanavoiva Senara ei kuitenkaan paljoakaan rauhoita tilannetta. Lumenorissa Senaraa kutsutaan usein "Noidaksi", mikäli ollaan kiltillä päällä ja halutaan välttää pahimpia voimasanoja. Kukaan ei vielä tiedä, mikä on Senaran suunnitelma Norretian ja Hengen pelastamiseksi.

Elämällä tai kuolemalla ei ole mitään merkitystä kostonhimoisille heimosotureille, mikä tekee heistä erityisen pelottavia vastustajia. Norretialaiset suosivat viikinki-, barbaari- ja kelttityylisiä varusteita ja isoja aseita. Helpoin proppaus lienee mennä paidattomana sotamaalit leiskuen. Norretian uskonto on luonnonpalvonta, joten kaikenlaisia hirvensarvia, pääkalloja ja taikakaluja voi roikkua sotureiden vyötäisillä.

5. Örkit - Rujot vihernahat

hahmo

"Mmmmmmmhmmggmgmhmhmh!"
- Suu

Johtaja: Mestari, Suu
Uskonto: Enkeli Sodoma, Silmä (?)
FaBa I -teaser: FaBa - 4. Örkit
Väri: Vihreä

Magiasodissa syntyi valtava määrä villiä magiaa, joka kieroutti ihmisiä, synnyttäen verenhimoisia petoja, örkkejä ja mutantteja. Sanotaan, että osa näistä otuksista synnytettiin tietoisesti palvelemaan Magiasotien jo unohtuneissa taisteluissa.

Örkeillä ei ole ainakaan tunnetussa maailmassa varsinaista valtioita, jolla olisi selkeät rajat. Sen sijaan näitä olioita löytyy ympäri maailman Magiasotien aikaisista hylätyistä luolastoista, merkillisistä kraatereista ja vaikeakulkuisiin paikkoihin rakennetuista linnoituksista. Alueiden säteilemä villi magia pitää liian innokkaat valloittajat loitolla, örkkien itsessään ollessa sille immuuneja. Örkit ovat saaneet haltuunsa jopa Magiasotien aikaisia laitteita, joita ovat rujosti parsineet yhteen. Nämä ovat usein yhtä vaarallisia käyttäjälleen kuin vihollisille. Örkkejä oli valtavia määriä lisää idässä magian saastuttamilla alueilla: Enkelin ilmaannuttua nämä lähtivät kuin näkymättömmän voiman käskemänä kohti Camorraa.

Nämä oliot ovat pitäneet ihmisten hajanaiset yhdyskunnat varpaillaan tuhat vuotta, mutta kaikkien onneksi örkit eivät ole tähän asti olleet järin organisoituja. Nyt Enkelin ilmaantuminen on muuttanut kaiken ja örkit ovat sulassa sovussa kerääntyneet villiä magiaa säteilevään Camorraan. Kerrotaan, että villin magian säteily parantaa örkkejä ja aiheuttaa niille mielihyvää. Örkkiä ei tarinoiden mukaan kannatta ampua tulipallolla, on riski, että se vain pitää siitä. Norretiassa majailevia örkkejä johtaa Suu, joka kertoo heimolleen mystisen Mestarin tahdon.

Örkkien lisäksi heidän armeijansa koostuu muista villin magian kierouttamista pedoista, peikoista ja hirviöistä.

Örkkien varustus koostuu sotasaaliista, omista rujoista tekeleistä ja jopa Magiansotien aikaisista laitteista, jotka on karusti ja käytännössä vain hyvällä tuurilla saatu jotenkin toimimaan. Yhtenäistä on örkkien vihrevä iho (voi olla myös tummahko). Örkeillä voi olla liittolaisinaan erilaisia magian kierouttamia "hirviöitä", joiden proppauksessa vain mielikuvitus on rajana, esim. peikkoja, mutantteja -- rupisia kasvoja ja karvaisia käsiä.

6. 103. Divisioona - Epäkuolleet

hahmo

"Divisoonan päämaja on 364998 päivän jälkeen saanut uudet käskyt, todennut ne aidoiksi ja siirtänyt kaikki prikaatit Dracunovista kohti annettua sektoria. Tiedusteluosasto pysyy näissä koordinaateissa."
- Numero 148, Ajattara

Johtaja: ?
Uskonto: ?
FaBa I -teaser: FaBa - 5. Epäkuolleet
Väri: Valkoinen

Tarinan mukaan Magiasotien taisteluissa kokeiltiin kuolleiden sotureiden henkiinherättämistä. Pitkän hiljaiselon jälkeen, nämä olennot syöpyivät ihmiskunnan ja haltioiden tietoisuuteen näyttäytymällä Härkälinnassa Enkelin vapauttamisen yhteydessä. Epäkuolleiden erikoistiedustelun mystisen johtajan, Ajattaran, sanottiin saaneen haltuunsa Camorran Oraakkelin kuoleman yhteydessä tämän löytämät muinaiset salaisuudet.

Nyt 103.Divisioonan liput ovat ylittäneet Dracunovin rajan ja tuhannet epäkuolleet, sotakoneet ja metallin sekä kuolleen ihmisruhon sekasikiöt ovat matkalla kohti Camorraa. He ovat vihdoin saaneet käskyjä, mutta ovatko ne aitoja ja kuka ne on todellisuudessa lähettänyt? Kohtaavatko he tuhannen vuoden odotuksen jälkeen vihdoin olemassaolonsa tarkoituksen?

Ajattaran johtama tiedustelujoukkue ei ole liikkunut sijoiltaan ja voidaan vain arvella, mitkä ovat hänen todelliset tavoitteensa.

Epäkuolleiden armeijan selkäranka ovat heidän johtajiensa nostama kaikkien tuntema zombie-höttö, joka tunnetaan vain numeroina: tekoverta, riekaleisia vaatteita ja hajonneita panssareita. Vaihtoehtona ovat myös raskaampi, armeijan kiinteämpi, osasto: tuhatvuotiset, epäinhimilliset, soturit kalpeine kasvoineen ja goottilaisin varustein. Kaikenlaiseen kauhukuvaston materiaaliin kannattaa lähteä: käärittyjä kasvoja ja raajoja, lepattavia leipeitä, ilkeän näköisiä tekohampaita jne.

Epäkuolleita johtavat kentällä mystiset Chevalierit, jotka muistuttavat lähinnä sormusaaveita. Epäkuolleet ovat Magiasotien aikainen ase, joten heillä voi olla myös raskasta haarniskaa, ihmeellisiä symboleita, hammasrattaita käsissä yms.